Sivut

31. elokuuta 2011

Enthusiasm in the air

Must have -lista
- Syys/talvitakki
Nää on nyt tulossa, tilasin 5 minuuttia sitten
(ihan järjettömän pienet kuvat mut muuta en saanut, kuvat elloksen sivuilta)

-Ylipolvensaappaat (löysin just aivan loistavat netistä -loppuunmyyty, huoh)
- Kunnon käsineet
- Ohut vyö musta/ruskea
- Hiustenkiharrin

Ja päivän tapahtumiin. Ensimmäinen työpäiväni alkoi kello 15, suoraan koulun jälkeen. Valmistauduin neljän tunnin päivään ja menemään suoraan zumbaan, mutta ilokseni pääsin kello 17, juuri sen jälkeen kun sain ensimmäisen kauppani tehtyä, wihii! Olin todella jännittynyt alussa, mutta pian rentouduin ja puhelut sujuivat paremmin. Sain aplodit ensimmäisestä kaupastani ja merkin myydystä vuosikerrasta sellaiselle kivalle taululle:)
Sain myös kehut, että olen todella reipas, iloinen ja positiivinen, sekä sovin hyvin töihin puhelinmyyjäksi.
Kotiin mennessä poikkesin autokoulun kautta pusuttelemaan kultaa kun ehti jo tulla ikävä! (LOVELOVELOVE)

Bongasin myös uudesta lehdestä vuokrattavana -ilmoituksen, kaksio hyvällä sijainnilla, ja otin numeron ylös, sillä poikaystäväni ja hänen veljensä etsivät vuokrakämppää kaupungista. Odotan innolla, että sopiva asunto löytyy, sillä haluan päästä vähän sisustelemaan ja järjestelemään tavaroita, jäiks, ihania asioita tapahtuu:)

Seuraavaksi taidan "syventyä" hetkeksi ruotsin verbejen lukuun ja pian lähteä zumbailemaan.
Vähän väsynyt olo ja päänsärkykin laukesi heti töistä päästyä:(

Tällä viikolla yritän ehtiä vielä tekemään syksyn tulevia tapahtumia -postauksen.

Life, here I come!

30. elokuuta 2011

Fall, autumn = fashion




Where to begin?
Eilen ehtinyt kirjoittaa, oli todella tapahtumarikas päivä, ihana päivä.
Kolmen aikaa lähdettiin käppäilemään poikaystäväni kanssa koululta kaupunkiin, ja meidät yllätti järkyttävä kaatosade, onneksi päästiin puun alle suojaan ja näin ollen selvittiin suuremmalta "vahingolta".
Haettiin minulle ihana salaatti Cafe Salista, johon salaatin, kurkun ja tomaatin lisäksi valitsin broilerin, raejuuston, palvikinkun ja vesimelonin kevyellä ranskalaisella kastikkeella. Oi nam! sStä sitten lähdimme nauttimaan heseen, jossa muru otti juustoaterian.

Päivän uutuustapahtuma oli ensi kerta autokoulussa, jonne menimme ilmoittautumaan ja istuimme ensimmäiset teoriatunnit. Poikaystävälläni on syntymäpäivä lokakuussa ja minulla vasta tammikuussa, joten käymme autokoulun hieman eri tahtia, mutta pyrimme ottamaan samoja teoriatunteja, niinkuin esimerkiksi tänään.
Kohta pääsee ajelemaan!

Autokoulu seurasi kolme eri kauppaa ja pienet kiukuttelupuuskat ja väsymyshetket, kunnes onnellisena saavuimme kotiin kello 19.30. PIZZATIME!
Teimme kaksi pizzapohjaa, ensimmäinen epäonnistui, kiitos jauhojen pihistelyn ja äidin neuvojen, jota seurasi pieni itkukohtaus (kiitän luojaa joka päivä siitä, että minulla on maailman ihanin ihminen rinnallani).
Toinen pohja oli loistava ja pizza oli valmis nautittavaksi kello 21.
Olohuoneen peti kuntoon, leffa pyörimään ja pizzat lautaselle. Juomana vissy ja fun light mansikkatiiviste(kannattaa kokeilla).

Yön nukuin ihanasti kullan lämpöisessä vieressä.

Onnellinenko? Todellakin!

Tiistai
Töihin kello 15, työsoppari ja työhön koulutus, ilmainen Cosmo, kelpaa:)
Ja extemporeen lähdin kullan seuraksi teoriatunnille, kun töissä meni vain tunti. Huomenna virallinen työpäivä, ja kyllä jännittää.
Tässä illalla on ollut vähän ongelmia huomisen ruokapuolen suunnittelun kanssa, sillä koulusta suoraan töihin ja töistä joudun rientämään suoraan zumbaan. Kotona 21.30.

Odotan joka päivää innolla.

Eilen löysin myös ihanat harmaat housut lindexin alennusrekistä, 15e, klassiset, loistava syyshankinta!
Housut Musta
www.lindex.com

Bongasin eilen tunnilla järkyttävästi uusia blogeja, joita alan seuraamaan, tänään ei oikein ollut aikaa syventyä, mutta jonain päivänä tällä viikolla toivon mukaan!

Huomenna todennäköisesti aamulla vuorossa puntari, toivon mukaan pääsen muuttamaan tavoitteeni alas päin.
Lähtöpaino 90kg (6.5.2011)
Tavoitepaino 76kg
Tämän hetkinen paino 76.1kg (26.8.2011)
En ole varma mihin painoon pyrin, johonkin 70kg pintaan, pituutta kuitenkin 176-177cm!
Ja kiinteytys sisäreisille sekä pepun kasvattaminen, yahoo!



Tämän hetkiset innostuksen kohteet: muoti-laihdutus-ja naistenlehdet sekä syysvaatteet




28. elokuuta 2011

Food lover, future meditator


Nam, söin aamupalaksi aivan älyttömän hyvää hedelmäsmoothieta! Hitsi kun olisin tajunnut ottaa kuvaa!

http://kaneliajakardemummaa.blogspot.com/2011_04_01_archive.html


Resepti 
0,5 banaania
1 kiivi
1dl maustamatonta jogurttia
1dl persikka-vadelmamehukeittoa
1dl persikka-aprikoosi-vadelmajogurttia
171 kcal


Lounaaksi on suunnitteilla syödä perunasuikaleita kananmunalla sekä salaattia broilerilla.
Syön tosi paljon vihanneksia ja hedelmiä,
kuidutkin pomppaa aina n.50g,
toivottavasti siitä ei ole haittaa.
http://kirsik.vuodatus.net/blog/category/J%C3%A4lkiruuat

Ajattelin seuraavaksi mennä katsomaan jakson GG:ä ja pakkaamaan jalkapallokamat, peliin lähtö kello 14.15, peli Ulvilassa alkaa kello 16. Kulta ehdotti eilen, jos menisin niille yöksi vielä tänään, se olis loistavaa jos ehtisin kello 18 bussiin, mutta olen kotona vasta kello kuusi. Ja seuraava lähtee vasta kahdeksalta ja aamulla on kuitenkin jo koulu, bussikortissakin sitä paitsi enää 4 matkaa jäljellä, TYHMÄÄ, sanon minä! Murr...


Yksi huolenaiheeni tällä hetkellä on työpäivät, tiistai on varma, toivon mukaan myös pääsen ke ja la aamuksi töihin. Muru voisi tulla pe-la yöksi meille ja sitten töiden jälkeen lähtisimme Poriin, ensin  keskustaan ja sitten mummuni luokse yöksi. Saadaan olla koko viikonloppu yhdessä <3 ..Kultani ei ole vielä kertaakaan nähnyt mummuani, joten vähän sekin jänskättää:)
Mutta, ongelma: keskustasta mummulleni on n. 7 km ja bussi sinne ei kulje viikonloppuisin. Taksi maksaa älyttömästi... Tai no, ongelma ratkaistu, äiti lupasi antaa 20e taksiin:)


Tuonne siis, meinaan koittaa ensimmäistä kertaa salaattibuffettia!
Kuva googlesta haulla Rax Pori


Yksi pelonaiheeni on myös työ, ettei tule liian raskasta ja miten pärjään sen lisäksi ihmissuhteiden kanssa. 
Kun muutenkin höösään ja stressaan ja suunnittelen koko viikon kalenteriini jo valmiiksi. Tarvitsen jonkun rentoutusohjelman. Ehkä pitäisi aloittaa jooga tai jonkinlainen meditointi, mutta sitten sillekin pitäisi löytää aikaa:D

Ja mitä ilmeisimmin, huonotuulisuuteni vaikuttaa negatiivisesti parisuhteeseeni.
Tykkään tehdä asioita, suunnitella, puuhastella, tehdä ruokaa, lukea lehtiä, joskus en pysty keskittymään ja rentoutumaan sängyssä makoillen kullan vieressä, vaan haluan tehdä jotain, puhua, mennä kävelemään, ehkä minua turhastuttaa, ja alan kiukuttelemaan. Vaikeaa tiedostaa mielen asiat ja yrittää purkaa niitä, mutta ehkä näin pystyn välttämään kiukunpuuskiani ja huonotuulisuutta. Sitä paitsi pienen huomautuksen saadessani rakkaalta, tajuan rauhoittua, ja olen taas oma iloinen itseni. Temperamentini on selvästi oikutteleva.







27. elokuuta 2011

Puuhailua

MukiHousutMekko
Kuvat H&M:n sivuilta


Kävin tsekkaamassa hennesin ja maurizin sivut, ei siellä hirveesti mitään ihmeellistä ollu, noi tarttu mukaan ja sit vaaleen keltane tuubitoppi mut se loppuunmyytiin sillä välin kun olin kassalla:( Mulla on kauhee vimma hankkia tavaraa omaan tulevaan kämppään, sitten joskus kun muutan, ja kauhee into vaatteisiin ja asusteisiin. Syksyllä kun saa taas alkaa käyttää vähän lämpimämpiä vaatteita ja kerroksia, sekä ihania kenkiä ja huiveja sun muita!

Sitte tein myös tän "marjaunelman" ja kiisselin. Kuvaa ja reseptiä:

 Marjaunelma (2 annosta)

1 kananmunan valkuainen
100g vadelmia
200g mansikoita
1dl vaahtoutuva vaniljakastike

Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi, lisää marjat ja vatkaa tasaiseksi, sen jälkeen lisää vaahdotettu kerma joukkoon tai päälle.


                                                             
      
   Mansikkakiisseli (2 annosta)


2rkl perunajauhetta
4dl laimennettua mansikkamehua
          pohjalle vademia ja mansikoita
 päälle sokeria.
          
                                                                                                            


                                              
 Ja kuvat itsestäni on siis vähän niin ja näin, sillä en ole ihan varma, haluanko kaikkien   tietävän ketä olen!             

Oli jännä tänään pukea näin kesäiset vaatteet kauppaan lähtiessä, mut lämmin oli!:)        

Mayday

Äsh! Jouduin lähtee kotiin jo kahdeltatoista, en ois päässy myöhemmin ja huomenna on peli, ni ei voinu jättää sen varaan et saan ennen yhtä kyydin kotii huomenna-.-
Ja kaiken lisäks, ruotsin kotiaine tehty, ei läksyjä maanantaiksi, ruokaakin just laitoin ja söin.
I have nothing to doooo! Gossip girl, maybe, kun mulla on koneella 4. tuotantokausi.

...Oon ehkä maailman kuivin ja syrjäytyinein tyyppi ku en oo edes illalla lähössä mihinkää, vaiks on venetsialaiset. Ei kukaan ees oo paljoo kyselly et lähtisinkö.. Ulkona on kyl tosi ihana ilma vaiks auringon ottoonki, mut.. Ehkä oon vaan laiskalla tuulella.
Kuva googlesta
Ehkä teen sellasen ihanan marjavaahdon, ainekset löytyy kaapista. Ja vaikka kiisseliä. 
Joten, ensin kauppaan kävelten, kokkailua ja syömistä, gg ja sitten katsellaan...
Nyt pitää muistaa nauttia, sillä ensi viikosta tulee kiireinen, täynnä aktiviteetteja ja työtä oleva viikko.

Hyvää lauantaita:)



26. elokuuta 2011

Hello, is it me you're looking for?

Rauhallista iltamusiikkia(::


Mm, mistäs aloittaisin. 
Koulusta. Joten siis, aamulla oli yksi tunti, kuvaamantaitoa, rentoa ja mukavaa, englannin kielellä opetettuna. Tunnin jälkeen ryntäsin kotiin kultani luo, joka oli jo odottamassa minua oven takana. Makoiltiin, söpöiltiin, juteltiin, taisinpa jopa kiukutella ennen rentoutumista. En tajua mikä mulla onnn. Joku asennevika, ehkäpä. Kiukuttelen ja olen huonotuulinen tosi usein. Noh, se menee ohi eikä kestä koko päivää, mutta vaivaa silti minua, ja muita läheisiä ihmisiä.
:(
-> takas kouluun kello 11.15, syömään, ah nam, ruokaa, ja sitten ylitylsä historian tunti, jolla suunnittelin ensi viikkoa. Vaikeaa kun ei tiedä minä päivinä töitä, olettaisin että ti,ke ja la aamu. Joten näiden lisäksi sitten autokoulu, rakas, J, I, ja kuntoilu pitäisi mahduttaa viikkoon, sekä la-su Poriin mummun luokse meno, onneksi pääsen sinne rakkaan kanssa. 
Välitunnin olin taas yli-iloinen ja matikan tunnin jälkeen lähdin sokerointiin(auts) ja Lidliin. 
Kulta odotti kotona, ruoan laittoa, raaastavat matikan läksyt, joiden aikana tirautin useammat kyyneleet sekä pikkuveljen vahtimista. Tämän jälkeen painavine laukkuineen lähdimme tallustelemaan bussipysäkille, ja täällä sitä ollaan, "toisessa kodissa":)

Onkohan mun selostukset ja blogi aaaivan tylsiä?: D
Tai no, periaatteessa itseänihän varten tätä kirjoitan. Osaan ilmaista ja selittää itseäni. 
Ja eihän tätä ees lue kukaan O.o

Mulla on yksi toive. Että kulta tajuais miten paljon rakastan sitä. Pian on 10 kuukautta täynnä, eihän se kovin suuri aika elämästä ole, mutta nää kuukaudet on ollu mulle tärkeimmät mun koko elämässä. En tajua miten joku ihminen saa mut tuntemaan näin paljon. En ikinä halua menettää sitä. 

Kuvat googlesta


Kuuntelemisen arvoisia kipaleita+hehkutus



Ja tosiaan, tänään aamulla kävin puntarilla, -13.9kg yhteensä toukokuun alusta lähtenyt, nyt olen aluksi itselleni asettamassa tavoitteessa! Josko sitten pari kiloa. Mutta kyllä nyt on hyvä olo!!!

25. elokuuta 2011

I and my day

Koulu sujui mukavasti, vähän väskätti, mut kulta oli ihana, niinkun aina, paitsi et vähän kipiä ja huono-oloinen vielä:( Harmittaa kun ei voinu tehä mitään auttaakseen...

              Sain töistä speakit ja tiistaina koulutuspäivä, jännää, töitä, rahaa! 

Kuva googlesta, and yes, this WILL happen!




Neljän jälkeen pääsin kaupunkiin hyvän ystäväni kanssa, jota myös tulee liian harvoin nähtyä kun ei olla edes samassa koulussa enää, mut oli ihanaa viettää aikaa taas. Julteltiin kaikesta ja käytiin mm kirppiksellä, löysin aivan ihanan valkoisen ja ruskean laukun, sekä mustan villahuivin, 4,5e YHTEENSÄ! Taidan alkaa harrastamaan enemmän kirpputoreja.

Kahvilassa ollessa olin niiiin suuressa houkutuksessa repsahtaa herkkuihin, jäätelöitä, sorbettia, erilaisia leipiä, keksejä, kakkuja, muffineja, kaakaota kermavaahdolla, nämä kaikki vilisi silmissäni.
Loppujen lopuksi tyydyin pepsi maxiin. Kieltäytyminen tulee jo melko automaattisesti, kun olen jo toukokuun alusta asti dieetillä ollut, mutta kyllä se vesi kielelle tulee edelleen... OMG TREATS, FOOOOD

Kotiin tultuani tein itselleni vihreää jääteetä.

2L keitettyä vettä
5pss vihreää teetä
1rkl sitruunamehua
2tl makeutusainetta

Jäähtymisen jälkeen laita jääkaappiin ja ennen juomista lisää jäät.

http://www.food.com/recipe/iced-green-tea-129113/photo
Iced Green Tea. Photo by gailanng



Ps. poltin kieleni kuumaan puuroon:(
Pps. Puhuin S:n kanssa äske puhelimessa ja löin ilkeästi puhelimen kiinni kun alkoi harmittaa:'(

24. elokuuta 2011

I'm stoned, eikuhäh?




Täällä ahkeraa ruotsin lukua, not. Mua on alkanu mietityttää, kun tuntuu ettei ruotsi oikeen luonnistu, et kannattaako mun kirjoittaa sitä. Kun ainakin kirjotan pitkän englannin, lyhyen matikan, äidinkielen ja psykologian. Ens syksynä oli psyka ja ruotti suunnitelmis ja keväällä loput 3. Mutta, eij tiiä nyt et mite toi ruotsi. Sit taa sjos jättäisin sen pois, ehkä espanjan kirjoittaisin. Mut seki siirtyis sit kevääseen.. Vaikiata on. 
Kuva googlesta


Kuva googlesta
Tänään on ollut tooooooosi hyvä fiilis, harmi ku muru vähän kipee ja kun sen piti lähtee kuuden bussilla kotiin jo, kun mun jobi on kattoo noita naapurin tyttöjä tää ilta. Toinen niistä leikkii mun pikkuveljen kanssa täs meillä ja toinen kotona varmaankin datailee. Helppoa tähän asti, mut odotampa vaan sitä kun on nukkumaanmenoaika...

Nukuin vaan 7 tuntia just ja just ja heräilinkin välillä, onhan vähän väsy myt parempi olo ku moneen päivään, innokkaampi. Ajatukset ja suunnitelmat ja unelmat pyörii päässä. Oma kämppä ja sisustaminen sun muut jutut. Ja täs syksyllä ja talvella on edessä kaikkia iiihania asioita, tapahtumia ja juhlia!:)
Vitsi kun iloa vois jakaaaa jonkun kanssa nyt, tekis mieli vaan pomppia!



Huomenna työsopimus koulun jälkeen ja sitte nään yhden kaverin.
Ihanaa et saa alkaa suunnittelee sit eteen päin ku saa tietää työpäiviä, sit tulee rahaaki lisää, ehkä säästöön kyl suurin osa.

Relaxx, take it easyy

Tällänen mukava aamupäivitys, kun eilen ei ehtinyt/halunnut/jaksanut kirjoittaa.

Eilinen meni S:n, kultani, kanssa ja jalkapallopelissä, sekä tietenkin melkein 7 tuntia koulussa. Kokkailtiin ja kateltiin sarjoja, söpöiltiin(: Ja peli voitettiin!

Plääh, mua väsyttää ja stressaa ja uuvuttaa nyt jo toi koulu, jollain tunneilla ei vaan jaksa olla, vaikka eilenkin mulla oli hammaslääkäri ja sit viel menin hetkeksi murun kanssa päivystykseen, enkä edes ollut yhdellä tunnilla.
Mut kai pitää yrittää ottaa ilo irti kaikesta, vaikee vaan kun en tiedä minkä verran pitäis nukkua kun tää päänsärky on taas alkanut vaivaamaan. Joskus kävin sen takia sellase rumban läpi, etten ainakaan ihan heti samaan lähde.

Oon hirveesti sählännyt ja paasannut kaikkea, et kotona unohtuu rauhottua, S:kin monesti kysyy, et onko jotain hätänä, kun oon huonotuulinen. Usein vasta sitten kun se käskee mua rauhottuu ja pääsen sen lähelle, tulee parempi ja rennompi olo.

Tää päivä menee koulussa suht hyvin, mulla on kolme koulukuvaa pisin päivää, tutor, luottamusoppilas ja ryhmäkuva. Ja yks hyppy, jonka jälkeen vaan yks tunti, sekin mukava aine, joten rentoa:)
Sitte kotiin kullan kanssa ja illalla naapurin tyttöjä vahtimaan, ihan jees päivä siis!!

Kuva googlesta

22. elokuuta 2011

It's me, I made it

Tässä on mun lauantaina tehdyt rakennekynnet, päätin taas pitkästä aikaa laittaa, tykkään "taiteilla" eri värejen kanssa ja suunnitella väriyhdistelmiä. Kiitos kaverilleni, etten joudu menemään liikkeeseen, jossa maksaisi kaksi kertaa enemmän!

Ja kuten otsikko kertoo, selvisin päivästä!
Työt joihin hain, olivat puhelinmyynitöitä molemmat, opiskelujen ohella "rento" tapa ansaita rahaa, sillä en halua työskennellä 6 tuntia koulun jälkeen, joka arkipäivä. Katsotaan millainen työ on, olen kuullut niin negatiivisia kuin positiivisiakin kommentteja. Työnantajavaihtoehdot ovat Mediapex ja Hyvät lehdet. Taidan valita Hyvät lehdet. Ja ensi viikolla sitten jo aloitankin. Jännittävää! :D

Koulu meni myös hyvin, olin melko pirteä kooko päivän ja oli ihanan rrakastunut ja söpöily -olo.
Imelää? Ei mun mielestä.
Sain myös vahvistettua, että hyvä kaverini J poikaystävineen tulee kultani 18-vuotisjuhliin lokakuussa, jee(:!
Illemmalla vähän kränkki(kiukkuinen) olo tuli kun ei saanut ruokaa moneen tuntiin:( Mutta asia korjattu, suihku ja ruotsin luku kutsuu, jja puhelu kullalle, tänään tähtään nukkumiseen klo 22, että saan olla huomenna iloinen ja hyväntuulinen ihminen ilman päänsärkyä, raksu tykkää myöss! ...Ikäväää
ADJOOOS


21. elokuuta 2011

Häppi(:

Pienten hölmöjen kiukuttelujen jälkeen sitten lähdettiin peliä katsomaan, ja illasta tuli aivan loistava.
Sen jälkeen murun kanssa käveltiin mäkkärille ja sitten asemalle istuskelemaan. Juteltiin kaikesta, ja olen ihan intona tästä hetkestä, huomisesta ja tulevaisuudesta:) Aivan mahtava ja rrakastunut fiilis!
...Pian alan ajamaan korttia, kun synttärit on jo tammikuussa, sovittiin et kulta tulee samaan aikaan autokouluun, kivaa:) Ja puheltiin myös matkoista ja jutskista ja tapahtumista mitä on suunnitteilla, sekä sen muuttamisesta kaupunkiin. Joka päivä ja joka sekunti vois olla tällänen fiilis!

It's a wonderful life!

...

Tajusin just että huomenna on järjettömän kiireinen päivä.

 
Kahdeksaksi kouluun, tutortapaaminen pitkällä välitunnilla, heti koulun jälkeen uusi tutortapaaminen, siitä suoraan kahteen työhaastatteluun, joihin en edes ole valmistautunut. No, kai pitää luottaa itseensä niin kuin tähänkin asti, sillä mennään. Ja niiden jälkeen olen kaverin kanssa. Entisen parhaan kaverini, tai no, en tiedä. Nähdään nykyään todella harvoin. Tuntuu, että hänelle muut asiat ovat minua tärkeämpiä.





...Kohta peliä katsomaan, on vähän huono mieli, kaikki asiat kummasti stressaavat kun vähän väsyttää, äsken purkasin ne maailman ihanimpaan ihmiseen, ja tuli vähän paha olo kummallekin.
Ja haluaisin nukkua yöni rakkaani vieressä...
Kuvat googlesta 

Sunnuntain ohjelmaa

Huomenia:)
Heräsin tänään, niinkuin aina, ajoissa.
Tänään herätys ei ollut kello, vaan todella kova vatsakipu... Jotkin naiset
tietävät kyllä tämän järkyttävän tunteen. Onneksi kärsimys kesti vain tunnin.
Ahkerana tyhjensin tiskikoneen ja keitin kananmunia, sekä tein itselleni hyvän aamupalan,
laitoin itseni kuntoon ja jotkin kivat vaatteet vielä pitäis seuraavaksi valita. Ajattelin lähteä kauppaan, mut sitten tajusin, että ne aukee vasta kello 12. Innolla jo odottelen kultaa tänne, saadaan kokkailla hyvää lounasta ja rentoutua:) Ehkä saan sen jopa lähtemään katsomaan miesten edustuksen peliä 18.30, ken tietää;)


Suunnitteilla olis joku päivä tällänen jäädyke tehdä, helppo, vähäkalorinen ja toivottavasti hyvä.
En vaan oo saanu aikaseks käydä ostamassa kaupasta aineita, kun yritän vähän
rahoja säästellä, jospa äiti ostais kun seuraavaks käy kaupassa, voisin vaikka
tarjoutua mukaan apuriksi.
 
Kuva sivuilta www.miamiiisa.vuodatus.net

20. elokuuta 2011

Kun nyt kerran vauhtiin pääsin...

Ajatusten juoksua tulossa..

Ensinnäkään en tiedä miltä blogini näyttää lukijan silmissä, toivottavasti selvältä lukea ja silmää miellyttävältä.

Toiseksi, onko minun pakko valita aihe?
Minua kiinnostavat monet asiat. Voisin valita aiheekseni pelkästään oman elämäni ja siitä kirjoittamisen.
Mutta. Rakastan ruoan laittoa, rakastan kevyen ruoan laittoa. Saanko laittaa reseptejä ja kuvia kokkailuistani?
Rakastan vaatteita, pukeutumista ja asusteita, kuuluvatko ne blogiini?
Laihdutan, joten pidän huolta terveistä elämäntavoista, yksi mahdollinen aihe.
Pidän koulusta, olen tutor ja tällä hetkellä haen myös ilta- ja viikonlopputyötä huvikseni ja rahan vuoksi. Haluan oppia uutta.
Ennen kaikkea rakastan viettää aikaani poikaystäväni kanssa, makoilla ja jutella maailman asioista, katsella sarjoja ja kokea paljon sekä uutta.
Käyn katsomassa jalkapallo-otteluita kaveriporukan kanssa, loistavaa viihdettä.
Rakastan illanviettoja, tykkään olla kavereiden kanssa, vaikkei aina aikaa sille jääkkään paljon.
Lähiaikoina minua on myös alkanut mietityttää elämä. Aika menee niin nopeasti, ja haluaisin ottaa siitä kaiken irti, kokea kaiken, tehdä kaikkea ja nauttia joka minuutista ja joka sekunnista. Tähtään onnellisuuteen ja hyvään oloon.

Sopiiko kakkuotos ja resepti yhteen vaatetuksen kanssa? Toisaalta, en ole valokuvaajatyyppiä, että aina jaksaisin napsia kuvia ja lisäillä koneelle, joten ehkä voin skipata tämäntyyppisen blogin, voinhan aina kertoa kokkailuistani, ilman "ruokablogi-tyyliä".

Haluaisin soveltaa, haluaisin kirjoittaa kaikesta, saanko? Kyllä.


http://www.youtube.com/watch?v=mwq-T2CrJRU


Huhhhuuh!

Kaipa tää tästä lähtee, tulin tunti sitten aivan täpinöissäni vajaan 6 kilsan lenkiltä, ja päätin nyt tehdä tän blogin. On kyllä vähän monimutkaista, tai sitten en vain ole tekniikan ihmelapsi.
On vaikeeta kuvailla omaa elämää, tai omia tekemisiä, kun jotenkin tuntuu, et ei musta tai mun tekemisistä oo mitään sanottavaa. En ehkä ole tarpeeksi kiinnostava, enkä ehkä tee kiinnostavia asioita.
Toisaalta, mikä on kiiinnostavaa?
Ajattelin että kun en oo mitään päiväkirjatyyppiä, blogi toimis vastineena.
                                          Kuva googlesta
                                         

Blogin aihe? En tiedä.